Oikeastaan se IHAN tarinan alku...

Eihän meidän tarinamme toki ole alkanut siitä, kun kiikutin nahkahanskat käsissäni puhisevan piikkipallon verkotettuun grillikatokseen. Ehei, se alkoi jo aika lailla tasan kolme vuotta sitten. Simppiksen äiti, jota olemme nimittäneet tarinoissamme Keltapiikiksi, toi pentunsa näytteille meidän pihaan. Muutaman aurinkoisen heinäkuisen päivän ajan Keltapiikki esitteli jälkikasvulleen miljöötä. 

Keltapiikki, joka eräänä päivänä antoi lapsensa adoptioon. 

Simppis ja Keltapiikki vierailulla

Emon kyljessä on hyvä olla

Emo opettaa parhaat reitit

"Siinä oli ne ihmiset, tulehan lapseni, niin näytän sinulle kastematoja."

Sitten eräänä päivänä se sanoi pojalleen (oletamme, että Simppis on poika): 

"Poikani. On tullut aika lähteä äitin helmoista ja ottaa oma paikkasi maailmassa. Katsohan poikani, kaikki mitä valo koskettaa on... No suurin osa siitä on muiden eläinten, ihmisten, autojen, petoeläinten ja muiden vaarallisten olentojen, mutta.. osa siitä on sinun. On tullut aika koettaa siipiesi kantavuutta, olla peloton, rohkea ja piikikäs! Joten mitä siinä vielä seisot. Hus hus. Häivy."

Keltapiikki vieroitti vastahakoisen Simppiksen. Minun sydäntäni särki kun Simppis yritti pikku possun lailla kiljuen kulkea äitinsä perässä, mutta äiti vastasi seurailuun tönimällä sitä. Siilin elämä on piikikästä. 

Simppis jäi vähän orpona haahuilemaan meidän pihaan ja minun kävi sitä syvästi sääliksi. Se yritti epätoivoisena seurailla minua. Jos istuin jossain nurmikolla, niin se yritti painautua jalkaani vasten, samalla lailla kuin painautui emonsa jalkaa vasten. Se myös puri minua, jolloin opin, että siilin rakkaus tekee kipeää, enkä enää antanut sen yrittää syliin kiipeämistä. Sen sijaan aloin iltaisin antaa sille kissanruokaa. Ja se söi. Söi ja söi ja söi. Valtavasti se söi. 

Seuraavat kolme vuotta kuluivat samalla tavalla. Joka ilta Simppis ilmestyi meidän etupihalle odottamaan ruokakuppinsa ääreen, että piikitön varaemo tuo iltapalaa. 

"Äiti?"

"Se antoi ruokaa, eli se on minun uusi äiti nom nom nom."

Joten voitteko syyttää minua siitä, että huomatessani kultapoikani piikkien huonon kunnon, halusin auttaa sitä? Onneksi sain hienot selvät ohjeet Siili kiikarissa -sivuston Tiinalta.

Peukut pystyssä, että Simppis saadaan kuntoon ja takaisin luontoon! :)